Kuutio: Ruoka ja juoma

Hyviä juttuja Barcelonan-reissulta alkuvuodesta: Barcelonan historiallinen museo, jonka kellarissa oli mainioita roomalaisaikaisia raunioita ja Miro-museo, jonka rakennuksen modernismi oli poikkeuksellista aikansa tunkkaisessa Espanjassa.

La Crema Canela oli mukava pieni ravintola, jonka set-menu päivällä oli maistuva. Illalla paikka oli täynnä ja saimme tyytyä terassiin — sisätila olisikin ollut liian savuinen vauvan kanssa.

Matkalla lueskelin Hughesin Barcelona-kirjaa, jonka lainasin muistaakseni Kansiksen kirjastosta. Kirja on aika raskasta settiä, mutta pätkät Miro-museosta ja siitä, kuinka Barcelonalaiset itse eivät ole ymmärtäneet kuin vähitellen Gaudin päälle (turismin myötä), olivat kiinnostavia.

Myös Eixamplen historia ja alkuperäiset suunnitelmat sitä varten ovat mielenkiintoisia huomioonottaen miten tylsä alueesta monilta osin lopulta tuli: alun perin Eixamplen kortteleissa piti olla paljon tilaa puistoille ja yhteisöllisiä päiväkoteja, sairaaloita yms.

Jäin tänään kookoskeiton äärellä pohtimaan, miten pilkkoa suorilla veitsenleikkauksilla sipuli niin, että paloista tulee mahdollisimman samankokoisia? Säteittäin paloittelemalla sisimmistä sipulikerroksista tulee paljon pienempiä paloja kuin ulommista. Ongelma tulee vastaan jos haluaa isoja sipulinpaloja — pieneksi kuutioidessa paloista saanee helposti suurin piirtein samankokoisia. Tätä voisi varmaan simuloida.

Aikaisemmin postasin Kuutioon sekalaisia vastaan tulleita linkkejä. Nyt olen laiskistunut Delicious-palvelun vuoksi ja lisännyt linkit lähinnä sinne. Ne näkyvät myös tuossa Kuution sivupalkissa. Yritän kuitenkin kirjoitella linkeille jonkinmoisia kuvauksia, ettei tule vaan lisättyä sinne kaikkia sivuja joilla käy. Tässä alla joitakin linkkejä jotka ovat herättäneet ajatuksia viime päivinä ja niihin liittyvää ajatusvirtaa. Voi olla, että muotoilen niistä vielä erillisiä postauksia, jos ylimääräistä energiaa ilmaantuu.

Ihmiset tietokoneen korvaajina

Mechanical Turk on hieno Amazon-palvelu, jolla voi laittaa ihmiset täydentämään tietoja taulukoissa yms. Mechanical Turk: Now with 25 percent more Awesome kertoo, kuinka yllättävän paljon vaivaa ihmiset ovat valmiitä näkemään vaivaisen kahden sentin palkkion eteen. Tälle pitäisi keksiä jotain käyttöä, mutta vielä ei ole sopivaa käyttökohdetta tullut vastaan. Tietysti cd-levyjen ilmestymisvuoden metsästämisen olisi voinut tehdä tällä Python-skriptin koodaamisen sijaan.

Japania flunssassa

Flunssassa ollessa tv:stä tuli joku satunnainen matkadokumentti Japanista (JIM-kanavalta!). Siellä käytiin kolmen tähden sushi-ravintolassa (Sukiyabashi Jiro, kuvia, Sushi Mizutani on vastaava), joka vaikutti houkuttelevalta — 130 euron sushiateriahinnastaan huolimatta. Paikka oli todella yksinkertainen. Eteen tulee lautanen, jolla on 20 sushia. Ne syödään sormin, lisäämättä soijaa tai wasabia. Sitten vartin kuluttua lähdetään. Aika mieletöntä, että tällainen paikka on tosiaan saanut kolme Michelin-tähteä. Juttu kolmen Michelin-tähden ravintoloista Tokiossa Kauppalehdessä.

Riisuutuvia blogaajia ja niiden koteja

Mulla on vielä jatkunut viime päivinä 50-lukuintoilu. Tähän liittyen tuli vastaan ihan kiva Grain Edit -blogi. Kuitenkin ehkä vielä kiinnostavampi on Grain edit -kirjoittajan kämpän sisustus. Tämä varmaan liittyy ajatukseen siitä, että riisuutuminen ja seksikkyys ovat tärkeitä henkilökohtaisessa kirjoittamisessa. Monesti tosiaan, mitä tylsempi blogi, sen kiinnostavampaa mitä kirjoittaja kertoo itsestään. Ehkä samalla tavalla kiinnostavaa lukea Jon Tanin, skarpin webbitypografin, uudesta kodista. Nämä kotikiinnostukset liittyvät myös siihen, että me ollaan muuttamassa viikon kuluttua.

Webbisuunnittelu on kartografiaa

A List Apartin Mapping Memory: Web Designer as Information Cartographer -juttu oli ihan kiinnostava. Siinä verrataan webbisuunnittelua kartografiaan ja pohditaan, kuinka tämä liittyy Henri Lefebvren arkkitehtuurifilosofiaan. Lefebvreen liittyvää materiaalia on myös MIT:n OpenCourseWaressa.

Bunkkerointia Helsingissä

Toinen päivä lokakuuta järjestettävä Open House Helsinki -tapahtuma vaikutti kiinnostavalta. Silloin pääsee käymään kummallisissa paikoissa, kuten vanhassa “bunkkeri”-satamavarastossa ja Viikin jätevedenpuhdistamolla. Saa kuitenkin nähdä, voi olla että kotona on tuolloin sen verran kiire, että bunkkeroinnit jäävät väliin.

Apple, tee meille toimiva sähköinen kirja ja kosketusnäyttöweblaite ja digiboksi…

Sähköinen kirja olisi kiva hankkia. Ehkä osan pdf:stä ja toisaalta paperille printatuista dokkareista voisi korvata sähköisellä kirjalla. Sääli, että Amazonin Kindle ei ole Suomessa myynnissä. Eräs vaihtoehto olisi BeBook, mutta ei sekään kovin valmiilta vielä näytä.

Käytiin helmikuussa lomalla Madeiralla. Kohde valittiin lähinnä sen perusteella, missä kohtuullisen lähellä olisi lämmintä ja pääsisi ulkoilemaan tähän aikaan vuodesta. Reissu oli hyvä, tehtiin neljä vaellusta, joista kaksi opastetusti ja kaksi omatoimisesti.

Madeiralla on mukava vaellella. Reitit ovat hyvin merkittyjä ja niitä on paljon. Saarella menee ristiin rastiin levada-kastelukanavia, joiden laidalla on helppo kävellä. Reitit ovat myös pituutensa puolesta harrastelijalle sopivia: suurin osa on käveltävissä 4-7 tunnissa. Teknisesti suurin osa reiteistä ei ole kovin vaikeita. Monet niistä ovat kuitenkin jyrkkien polkujen tai levadojen laidalla, jolloin varsinkin kaiteettomat kohdat saavat jalat mukavasti tutisemaan.

Opastetuilla retkillä oppaanamme oli paikallinen Emanuel, joka puhui innokkaasti kaikkia osaamiaan kieliä: englantia, espanjaa, portugalia ja myös yllättäviä määriä suomea, saksaa, puolaa ja ruotsia. Emanuel esitteli meille “mustikkapuun”, “voikukkapuun” ja “kanervapuun”, jotka kaikki olivat usean metrin korkuisia vaikka muistuttivat muuten paljon suomalaisia serkkujaan. Teimme retket Terras de Aventuran kautta. Samat vaellukset olisi saanut myös suoraan oppaamme yritykseltä selvästi halvemmalla. Emanuel on mainio veikkonen, jota voi suositella lämpimästi.

Opastetuilla retkillä kävimme vehreällä Caldeirão Verdellä ja Boca do Riscon huimalla rantareitillä, joka vei Porto da Cruzista Machicoon. Toinen retki korvasi reitin Pico da Ruivolle, missä sää oli liian sateinen. Omatoimisesti uskaltauduimme Ponta São Lourençon niemimaalle ja Levada Dos Tornosille Montesta Camachaan. Dos Tornosin varrella on viehättävä Hortensia-teehuone ja satametrinen tunneli, jossa taskulamppu on tarpeen.

Vaelluksia varten kannattaa jo ennen matkaa ostaa tai lainata kirjastosta vaellusopaskirja. Niiden avulla voi suunnitella retkiä sekä etukäteen että paikan päällä. Eurooppaan löytyy paljon hyviä vaelluskirjasarjoja, joita vastaisuudessa otamme myös muille matkoille. Mukanamme oli Levadas and footpaths of Madeira (josta on myös suomenkielinen versio) ja Walking in Madeira, jotka täydensivät hyvin toisiaan. Myös Madeira: Rother walking guide ja Madeira: Car tours and walks vaikuttivat päteviltä.

Syömämme ruoka oli saaren pääkaupungissa Funchalissa pääasiassa kummallista tai arkista. Viimeisenä päivänä kävimme kuitenkin mainiossa risottoravintola Risossa (Rua de Santa Maria 274), jonka kaikissa ruokalajeissa oli käytetty riisiä ja mielikuvitusta. Myös sijainti jyrkänteellä myrskyävän meren yllä oli komea. Pisteet purjekankaasta. Quinta Palmeira (Avenida do Infante 17/19) oli hyvä illallisravintola 1700-luvun Quinta-kartanossa.

Madeira-vinkkejä

Lisää Funchalista Telegraphin artikkelissa.

Ravintoloita World Foodie Guidesta

New York Timesin juttu vintage-madeiroista

Timo Kuisman suomenkielinen sivusto levada-vaelluksista

Funchal-webcam

Timesin Madeira-juttu: Madeira dull? Oh no it isn’t

Guardianin juttu Holding back the years

Tyylikäs design-hotelli Madeiralla: Ponta do Sol (jossa emme tosin yöpyneet)

Tripadvisorin keskusteluketju pienistä ravintoloista Funchalissa.

Tämän vuoden Beaujolais nouveau -viinit ovat nyt Alkossa. Hanna esitteli joskus tämän viinilajin, joka on tarkoitus juoda nuorena. Wikipedian mukaan kyse on pitkälti markkinointihypestä, mutta joka tapauksessa, sesonkituotteet tuovat mukavaa vaihtelua arkeen.

Ben & Jerry’s pystytti jäätelökojun Kampin ostoskeskukseen, mikä on oikein mukavaa, sillä nyt voi paljon helpommin sortua hetken huumassa syömään kesäauringossa vaikkapa cookie dough tai peace of cake -jäätelöitä.

Kuitenkin eilen paljastui jotain vielä parempaa. Ateneuminkujalla, aivan Ateneumin ja WTC:n välissä on Goi -jäätelökioski josta saa maukasta, kohtuullisen hintaista italialaistyylistä jäätelöä. Ja ainakin eilen illalla palvelu oli todella ystävällistä. Glorian Ruoka & Viini tiesi kertoa, että Goi on Kalle Lehtisen vuonna 1999 perustama firma, joka on aikaisemmin toimittanut jäätelöä ainoastaan ravintoloihin. Jäätelön perusmassa ja makuaineet tulevat suoraan Italiasta. Ateneuminkujan jäätelökioski on ollut auki nyt kuukauden verran.

Tästä taitaa tulla mainio jäätelökesä!

Käytiin eilen tutustumassa TaiKin Masters of arts -näyttelyyn, jossa oli mukava ihmetellä töitä laajalta spektriltä teollisen ja taiteellisen väliltä.

Näyttelyn jälkeen Janne johdatti meidät Kallioon syömään perinteikkääseen Cella-ravintolaan. Paikka näytti ulkoapäin satunnaiselta, mutta ruoka oli mainiota ja täytti vatsan hyvin. Tuntui melkein kuin olisi ulkomailla ollut, ehdottomasti suositeltava käymiskohde Kallioon eksyville tai vaikka ulkkituristeille. Cellan tyyliin kuuluu, että kokki tulee vittuilemaan, jos ruokaa jättää lautaselle. Tätä emme kyllä päässeet todistamaan, sillä söimme kuuliaisesti lautaset tyhjiksi.

City-lehden Kallio-juttu vuodelta 2001 on edelleen kuranttia tavaraa.

Kallioblogissa on myös fiilistelty alueen ruokapaikkoja.

Käytiin eilen syömässä Kuurnassa kuuden hengen porukalla. Yhdessä ravintolassa käyminen oli mukavaa vaihtelua oluen ääressä istumiselle ja toi vähän juhlaa arkeen.

Ravintola on hauska: pieni, yhden huoneen täyttävä pröystäilemätön, mutta tyylikäs paikka — Anna-Maija luonnehti tyyliä berliiniksi, tai jotakin sinne päin. Hommaan kuului vessa, jonka seiniin on piirrelty kuvioita ja kadulla oleva, valkoinen kyltti jossa lukee vain yksinkertaisesti “Ravintola”. Sisään ravintolaan pujahdetaan paksujen punaisten verhojen välistä.

Ruoka oli hyvää, melko yksinkertaisella tavalla. Listalla oli kala-, liha- ja kasvisvaihtoehdot. Vaihtuvan menun ansiosta tuolla voisi käydä useamminkin. Haasteena on vain paikan koko, jonka vuoksi pöytä pitää osata varata ajoissa. Ehdottomasti siis suosittelemisen arvoinen paikka!

Etanat, nuo mainiot niljakkaat veitikat, eivät itsessään maistu juuri miltään. Niillä on kuitenkin erinomainen kyky imeä itseensä makuja herkuista, kuten valkoviinistä ja sinihomejuustosta. Näistä voisi aloittaa, kun ensi kerralla iskee etanahimo:

Pastanjauhantaa: Etanapannu sinihomejuustolla ja valkosipulilla

Maku.fi: Roquefort-etanat

Ruokala.tv: Valkosipulietanat

BoingBoing-blogista löytyi linkki Gewürztraminer-rypälemehuun. Olisi kiinnostavaa maistaa, millaista on ökyrypälemehu, vaikka tuota ei varmaankaan saa Suomesta. Ja hintakin on sama, kuin vastaavalla, alkoholillisella juomalla.

Tehtiin tänään suolaisia muffin(s)eja Pastanjauhajien reseptillä. Niistä tuli aika hyviä. Mangolassi jäi vähän miedoksi. Ensi kerralla enemmän mangoa, ehkä esimerkiksi oikeita mangoja?

Tehtiin sunnuntaina sushia äidille, joka oli meillä käymässä. Mukavaa puuhastelua. Äiti ei ollut aikaisemmin syönyt sushia, joten toivottavasti se oli sillekin jonkinlainen kulttuurielämys.

Sushit onnistuivat yllättävän hyvin. Apuna oli Jannelta ja Martalta lainattu kokkauskirja ja Tokyokan-kaupan mainio sushiohje (pdf).

Sushit eivät olleet yhtä kauniita kuin vaikkapa Kabukissa tai Ichibanissa. Niiden tekemiseen sai myös kulumaan hyvin toista tuntia. Maku oli kuitenkin mainio.

Ichibanin sivusto on muuten kivan näköinen. Kukakohan on sen kuvittanut?

Etelä-Amerikan matkan jälkeen olen himoinnut joitakin sikäläisiä herkkuja. Yksi niistä on dulce de leche, karamellilevite, jota voi laittaa leivän päälle tai vaikkapa jäätelöön. Valitettavasti dulce de lecheä ei voi ostaa Suomesta ja sen tekeminen itse perinteisin menetelmin on työlästä.

Välihuomiona: Käytiin kokeilemassa Forumin yläkerran jäätelökioskilla uutta dulce de leche -makua, mutta se ei ollut yhtään saman makuista kuin Argentiinassa, vaan maistui lähinnä toffeelta. Pettymys. Ja milloinkohan suomesta saisi namia banana split -jäätelömakua, jota Buenos Airesissa myytiin? Ne olivat siis tavallisia jäätelötuutteja, mutta maku sisälsi suklaata, vaniljaa ja banaania herkullisena yhdistelmänä.

Eilen kävin haastattelemassa argentiinalaista, Suomessa jo monta vuotta asustanutta Mariana Salgadoa. Mainitsin hänelle ohimennen dulce de leche -ongelmani ja hän kertoi hyvän vinkin. Dulce de lecheä voi tehdä helposti itse ostaamalla itämaakaupasta (esimerkiksi Hakaniemestä) “condensed milk”-maitotiivistettä tölkissä. Tiivistemaidoista saa dulce de lecheä keittämällä koko tölkkiä miedolla lämmöllä 1-2 tuntia. Mitään muuta ei tarvita!

Vastaava resepti löytyi myös netistä.

Dulce de lecheä voi tehdä myös mikroaaltouunissa.

Katsotaan, milloin uskallan kokeilla tuota reseptiä ja millaiset turvavarusteet puen päälleni. Tölkeissä kun ilmeisesti erikseen varoitetaan, että niitä ei saisi kuumentaa sellaisenaan!

Tehtiin pääruuaksi netistä löytyneellä reseptillä thai-tyylistä katkarapu-curryä. Jälkkäriksi otettiin kaupan reseptiautomaatista Inkivääribanaanien ja kookoskolakastikkeen resepti, joka oli myös herkkua.

Blogikokattiin viikonloppuna jälleen, tällä kertaa amerikkalaisia suklaahippukeksejä Monkeyfood-blogin reseptillä. Kekseistä tuli hyviä, varsinkin niistä, jotka otimme tarpeeksi ajoissa pois uunista. Eli pitää muistaa varoa ensi kerralla, etteivät keksit kypsy liikaa. Myös suklaahiput kannattaa jättää riittävän suuriksi.