Kuutio

Saku Lehtisen Max Payne-luennon kalvot. Aika jännää on teoriahöpinä, ja vertaukset taiteisiin, mutta tosiasia lienee, että ensin tehdään tuote, ja sitten analysoidaan sen symboliikkaa.

Mikä on tv:n vika. Adbustersin lehtiversio on ainoa lehti, jonka voisin kuvitella tilaavani. Onneksi sitä voi lukea myös Lasipalatsin kirjastossa.

Kirjoitin koulua varten vähän piratismista.

Dave Winerillä vastaavia ideoita tavoista käyttää Googlea, kuin mulla. Perusajatuksena on, että hakuohjelma kuten Google pitää sisällään kannan, joka kertoo aika paljon verkon rakenteesta. Sen avulla voisi tehdä jänniä systeemejä, jotka vertaa eri tavoin verkkosivujen välisiä yhteyksiä.

Lopulta verkosta puuttuu vielä tapa varsinaisesti seurata muita käyttäjiä ja toimia heiden toimintamallien mukaan. Lopulta usein helpoin tapa on tehdä samalla tavalla kuin muut: vanha totuus on, että ravintola, jossa on paljon ihmisiä tarjoilee usein ainakin säädyllistä ruokaa. Verkossa ei samalla tavalla voi seurata muita käyttäjiä, ja heidän valintojaan. En usko kolmiulotteisiin virtuaalimaailmoihin — ne ovat 2d:ksi litistettynä aika käyttökelvottomia, mutta siihen uskon, että virtuaaliyhteisöjen merkitys kasvaa, kun ihmisten perustoiminnat siirtyvät entistä enemmän verkkoon.

One Gun Too Much on Valven ja Artamanin uusi, hieno Shockwave 3d ja MultiUser-peli.

Mirrorproject, kuvia peilien kautta. Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut läpinäkyvyydet. Kyllä minäkin vielä saan “windowprojectin” tehtyä.

Abandonwarea macille ja myös pc:lle. Klassikkopelejä, Risk, Lemmingsit, Prince of Persia, Lode Runner. Nostalgiaa…

Marko Karppinen kommentoi Läpinäkyvyyksiä:

>Miten sitten tulisi toimia tässä
>maailmassa, jossa olet koko ajan
>avoinna tunkeilijoiden tähystykselle?
>Pitäisikö pyrkiä suojelemaan itseään,
>rajoittamalla tietoa, joka on itsestä
>tallessa hakuohjelmien cachessa,
>koulujen ja työpaikkojen verkkosivuilla
>ja muissa arkistoissa, vai laittaa
>kaikki tieto verkkoon niin, että aina
>voisi lähteä siitä oletuksesta, että
>muut osapuolet tietävät sinusta kaiken?

Vastaan pennin aforismilla:

“if we could read the secret history of our enemies, we should find in each man’s life sorrow and suffering enough to disarm all hostility.”
— Henry Wadsworth Longfellow

Matkajulisteita 20- ja 30-luvuilta. Silloin grafiikkaa käytettiin muuhunkin kuin otsikoihin, eikä kuvina käytetty pelkästään kuvapalveluiden valmiskuvia. Kaunista graafista jälkeä.

Backlinkit, eli listaus sivuista, jotka linkittää sivullesi pelkällä javascriptillä! Toinen tapa tehdä tämä olisi käyttää ILAYERiä ja javascriptiä, ja kysyä googlelta linkittäjiä. Tai voisihan sen tehdä myös serverin päässä vaikkapa PHP:llä.

Late piirtää nautoja ja tipuja.

Läpinäkyvyys, vähän ajatuksenlentoa.

Tavoitteita weblogille, enkä sano koska nämä aion toteuttaa:

• Palautekanava, joka toimisi fiksummin, kuin manilasitesin konferenssit
• Joku Tinderboxin kaltainen karttaesitys.
• Luokiteltu järjestely
• Kuukausittainen archive
• Enemmän pitkiä dokkareita, ja sellaisille aiheille omat sivut tai hakemistot, joita pitäisi seurata pitemmällä aikavälillä.
• Uusi, oma ulkoasu, mieluiten CSS.
• Kirjat, jotka olen lukenut, ja joita olen lukemassa, samoin elokuvat. Eihän niistä muuten muista mitään!

Miksi siis pidän weblogia? Uudella suomalaisella weblogin pitäjällä, Marko Karppisella on selityksenä halu saada töitä tehdyksi. [via Suodatin]

Minulla enemmänkin asioiden muistaminen ja järjestely: järjestäessäni kovalevyäni ja weblogiani, järjestän myös elämääni ja maailmaani, tai ainakin sitä loogisesti toimivaa osaa siitä. Ehkä pitäisikin tehdä erikseen päiväkirjalog, johon laittaisi vain sisäiset, pienet ja kevyet asiat?

Entä, jos istuttaisi ihmisen 20 vuodeksi koneen eteen arvaamaan pi:n arvoja, ja katsottaisiin, koksisikö koehenkilö luontaisesti jonkun hyvän kaavan pi:lle? Tai laitettaisiin WLAN-kortti vauvan päähän, tulisiko vauvalle luontainen TCP-IP-pino?

ASCII JavaScript Mandelbrot

Chemical Brothersin Star Guitarin video on aika hypnoottinen.

Haluaisin kirjoittaa manifestin. Kai nykyaikana voi jo kirjoittaa manifestin manifestin kirjoittamisen halusta – sehän on lopulta vain eräs tyylilaji. Ensin on kuitenkin pakko tutustua olemassa oleviin manifesteihin.

Kommunistinen manifesti, klassikko

Kyborgimanifesti

Unesco-manifesto rauhan ja väkivallattomuuden puolesta

Unabomberin manifesti

Einsteinin ja Russellin manifesti

futurismin manifesti

surrealismin manifesti

Dada manifesti

Makasiinimanifesti

Applen saitti hämmästyttää jälleen. Hyvä css-tutoriaali. Kirjoittanut jälleen Eric Costello.

ArsDigita kuoli, kun riskirahat tulivat sisään. [via Suodatin]

Moodstats on ohjelma, jolla voi pitää kirjaa omista sykleistään.

Kun olin nuori ja onnellinen, kuljin alasti kaukorannan pähkinäpuumetsissä ja kohtasin kolme naista

Ensimmäinen alkoi kirkua ja juoksi tiehensä kauhuissaan (häntä minä ajan takaa unissani),

Toinen sitoi huivinsa minun lanteilleni ja kuiskasi: “En tahdo, että kukaan toinen näkee halusi,” (hänen kanssaan menin naimisiin) —

Mutta kolmas vei minun sydämeni, Hän ei lainkaan huomannut, että olin alasti.

—Risto Ahti

Käytiin katsomassa Kaunis mieli -elokuva, joka kertoo matemaatikko John Nashista. Krapulapäivänä olisin mielummin nähnyt Ocean’s Elevenin, mutta kyllä tuokin pätkä kelpasi. Elokuvana ei mitenkään ihmeellinen, mutta jenkit todella ymmärtävät, että tarina on tärkein. “Based on true story” perustuu siihen, että valitaan todellisia, kiinnostavia ihmisiä, ja kerrotaan heistä todellinen tarina.

Kiasman “Politiikkaa ja popkornia” jää ontoksi, kun ei ole itse elänyt 60- ja 70-luvulla. Mitä sitten, jos joku teki ensimmäisen suomalaisen pop-taideteoksen tai vietnamin sotaa vastustavan kollaasin. Työt ovat vahvasti aikaansa sidottuja.

Pitäisi piirtää biorytmi omista sykleistään. On päiviä, jolloin luovuus on päälimmäisenä. Sitten välillä kulttuuri, tekniikka tai tunteet ottavat vallan. Voisivatko ne mennä jossakin tietyissä sykleissä?

Pitäisi taulukoida Wired-indeksi, eli kuinka paljon Wiredissä on sivuja per numero, ja onko sivumäärä kasvussa vai laskussa. Nykyinen wired on ohut läpyskä nousukauden lehteen verrattuna. Ja kannessa eivät enää komeile menestyvät businesspöhöt, vaan on päästy taas puhumaan asioista. Kukapa niitä businessjuttuja koskaan jaksoikaa lukea?