Ranea muistellen
10.1.2005 klo 23:00
Näin keskellä talvea on hyvä muistella Ranea, joka palveli meitä hieman yskien yhdessä muutossa ja pitkällä mökkimatkalla. Rane oli kesäautomme. Saimme sen käyttöömme viime kesän ajaksi ja lopulta lupauduimme myös myymään auton. Auton myyminen ei ollut kuitenkaan niin yksinkertaista, kuin mitä ajattelimme.
Osa 1: ostoehdotus
Eräänä päivänä olin tarkistamassa auton katsastuspapereita parkkipaikalla, kun paikalle tuli nuori somalipoika. Hän kysyi, onko auto myynnissä. Sanoin sen olevan, kunhan hinnasta sovitaan. Pääsemme yhteisymmärrykseen 250 euron hinnasta ja sovimme, että hoidetaan autokauppa seuraavana päivänä.
Osa 2: takaisku
Seuraavana aamuna päätin vielä tehdä viimeisen retken Ranella kierrätyskeskukselle. Yhtäkkiä Rane sammui keskelle risteystä, eikä suostunut enää käynnistymään.
Vitutti. Pakkoko sen oli juuri nyt hajota, päivää ennen myyntiä? Hinnastakin oli jo saatu sovittua! Vesisateessa sain työnnettyä auton parkkiruutuun Ison Omenan eteen. Jussi tuli onneksi kesken työpäivän apuun ja saimme hinattua auton Kierrätyskeskuksen alla olevaan parkkihalliin.
Osa 3: tapaaminen öisessä parkkihallissa
Soitin auton ostajaehdokkaalle ja kerroin tilanteen: auto on parkkihallissa, eikä suostu käynnistymään. Yllättäen poika kertoi olevansa edelleen kiinnostunut autosta, kunhan hintaa voidaan laskea. Sovimme siis tapaamisen auton luokse tyhjään parkkihalliin arki-iltana klo 21.00.
Parkkihalli oli lopetetun ostoskeskuksen alakerrassa. Kun saavuimme hallille, oli auton luona jo väkeä. Paikalla oli koko suku, ja sekaisin englantia, suomea ja somalia puhuen selvitettiin tilanne. Lupauduimme myymään auton 70 euron hintaan, siis halvemmalla, kuin mitä sen osilla olisi ollut arvoa.
Auto lähti työntämällä käyntiin ja läheiseltä automaatilta rahat nostettuaan ostajat maksoivat etumaksun. Seuraavana päivänä oli tarkoitus hoitaa paperit kuntoon.
Osa 4: “auto ei toimi!”
Ostajapojan veli soitti minulle seuraavana päivänä, ja valitti, että auto on rikki. Suivaannuin siitä, totesin, että kauppaa tehdessä oli selvillä auton kunto. Ostaja halusi kuitenkin perua kaupat ja antaa auton takaisin. Lopulta suostuin. “Perkele”, kirosin itsekseni. Jos kerran kaupat oli jo käytännössä sovittu, pakkoko on alkaa niitä enää perumaan. “70 euron myyntihinta ja palautusoikeus!”
Lähdin bussilla Kivenlahteen, jälleen sadepäivänä, hakemaan auton avaimia. Somalipojan veli tuli kerrostalojen välissä olevan Star-Videon eteen ja luovutti avaimet. Annoin takuurahat takaisin, en halunnut enempää harmeja.
Auto oli sammunut Espoonlahden Esson pihaan. Kaatosateessa tarkistin, että auto oli ulkoisesti kunnossa ja lähdin väsyneenä kotiin. Nyt oltiin takaisin lähtötilanteessa — paitsi että rikkinäinen auto oli siirtynyt toiselle puolelle kaupunkia, huoltoaseman eteen.
Osa 5: veli auttaa
Petri tuli seuraavana aamuna huoltoasemalle ennen työpäiväänsä. Yritettiin saada auto starttaamaan työntämällä, mutta tuloksetta. Päätimme hinata auton.
Länsiväylällä oli pahin mahdollinen aamuruuhka ja tämä oli toinen kerta kun ohjasin hinattavaa autoa. Toinen jalka väpätti koko ajan jarrulla, peloissaan, miettien mitä tehdä, jos jotakin yllättävää tapahtuu. 100 kilometrin tuntivaudissa olisi epämielyttävää joutua äkkkijarruttamaan hinattavaa menopeliä.
Matinkylään käännyttäessä hinausköysi kiristyi lujaa ja napsahti katki. Onneksi mitään pahempaa ei käynyt. Sydän hakkasi maksimipulssia. Solmittiin köysi uudelleen kiinni ja hinattiin auto perille. Huh.
Osa 6: loppu hyvin?
Lopulta auton suostui ottamaan sen edellinen omistaja. Kertoi korjaavansa sen itse. En pannut vastaan, olin kyllästynyt tähän koko autopelleilyyn. Auto lähti pihasta työntämällä käyntiin ja kaarsi kiltisti Tiistiläntielle.
Saa nähdä koska uskaltaudun ostamaan auton seuraavan kerran. Ehkä minusta ei ole kesäautojen rassaajaksi. Ensi kerralla tahdon uudenkiiltävän auton, takuun ja huoltosopimuksen!
Aihe: Koettua | Comments Off
