Kuutio

Richard Serran installaatiot Guggenheim Bilbao -museossa olivat vaikuttavia. Ideat töissä ovat melko yksinkertaisia: otetaan ellipsin tai ympyrän osia ja käännetään niitä suhteessa toisiinsa, jolloin niiden väliin muodostuu taipuva pinta. Materiaali on kuitenkin yllättävä: usean sentin paksuinen, monen metrin kokoinen teräslevy.

Serran työt ovat algoritmista taidetta ja mallit töitä varten on tehty tietokoneella. Yksi haasteista töissä oli, kuinka löytää valimo, joka osaa tehdä tietokoneohjelmien perusteella työt metallista.

Teokset olivat kuin kotonaan Guggenheim-museon pyöreiden linjojen keskellä. Museossa näytillä olleesta Serra-kirjasesta kävi ilmi, että Serran kaikki työt on suunniteltu osaksi sijoituspaikkaansa. Esimerkiksi Afangar Videy-saarella Reykjavikissa voisi olla hieno. Siinä yhdeksän paria eri pituisia kivipaaluja on sijoitettu saaren rannalle siten, että niiden kaikkien huiput ovat samalla korkeudella.

Näennäisen yksinkertaisen taiteen kanssa tuntee olonsa aina vähän huijatuksi. Onko kyseessä taas yksi “keisarin uudet vaatteet”-luomus: voiko näin simppelin työn antaa vaikuttaa esteettisesti, melkein pelkällä mahtavuudellaan? Kokemukset spiraalikäytävien välissä jäivät kuitenkin vahvimpina mieleen Guggenheim-museosta.

Taas iski paluu arkeen: ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen. Sitä on jo niin tottunut matkalla olemiseen ja mökkeilyyn, että nyt työpaikalla tuntuu, kuin olisi jonkun toisen ihmisen paikalla. Hiiret, näppäimistöt, algoritmit ja ohjelmointikielet ovat etäisiä. Näyttöruutukin on niin paljon ulkomaailman vihreyttä ja sineä harmaampi. Ja huone surisee, murisee ja kurisee —toisin kuin kesämökin hiljaisuus.

Applen uuden iTunesin podcast-toiminnallisuus sai minutkin testailemaan podcasteja. Suomestakin löytyy jo muutama podcast, esimerkiksi Omenatarha on huolella tuotettu. Systeemi tuntuu toimivalta ja voi olla, että alan kuunnella podcasteja, kunhan löydän muutaman riittävän hauskan tai kiinnostavan.

Olisi luksusta, jos matkalta voisi kertoa fiiliksiä puhelimitse siten, että ne muuttuisivat automaattisesti podcastiksi. Muutenkin puhelu → podcast -toiminto olisi aika jees. Nokia voisi tehdä puhelimen, jossa olisi ohjelmisto podcastien tekemiseen ja editointiin. Sitten saataisiin teinipodcastit suoraan Kaivopuistosta tai onnettomuuspodcastit paikallaolijoiden omina kuvauksina.

Mitä blogistan sanoo podcasteista?

Tänään on viimeinen työpäivä ja mieli alkaa jo karkailla kohti lomalaitumia. Maanantaina lähtee lentomme kohti Madridia, josta olisi tarkoitus kymmenessä päivässä vaeltaa Bilbaoon. Ensin ajattelimme fiilistellä Madridin yöelämää ja museoita, sitten käymme bongaamassa vähän elämää Atlantin rannalla, pyörähdämme vuoristodaytrippaamassa Picos de Europa -kansallispuistossa ja lopulta ihmettelemettelemme vähän Guggenheimin taidemuseota Bilbaossa.

Hiekkarantoja, sivistystä, yöelämää ja aurinkoa pitäisi sieltä löytyä. Alueen ruoka ja juoma, ah! Siellä tehdään omaa siideriä, joka kaadetaan lasiin niin korkealta kuin vain mahdollista. Ja pintxoseja (eli baskien tapaksia), lihaa, kalaa, juustoja, kaikkea siellä on meitä odottamassa!

Pitäisiköhän mennä kirjaston kautta ja lainata Asterix Hispaniassa?

Taas tuli katsottua pakkauslista läpi.

Eksyttiin Ahosen Laurin kanssa katsomaan satukirjojen kuvituksia esittelevää Satua ja Totta-näyttelyä Meilahden Taidemuseoon muutama viikko takaperin. Samalla käppäiltiin vähän Seurasaaren ympäristössä, nautittiin kesäpäivän lämmöstä ja tölkkioluesta. Saatoimme kuvitella itsemme helsingin työläisiksi, jotka 1800-luvun lopulla tulivat alueelle virkistäytymään ja pakenemaan kaupungin tunkkaisuutta.

Seurasaaren historia on kiinnostava. Saari oli 1880-luvulle asti laidunaluetta, kunnes 1889 Helsingin kaupunki vuokrasi saaren Helsingin anniskeluosakeyhtiölle, joka ryhtyi kehittämään saaren virkistyskäyttöä työläisten vapaa-ajanviettokohteeksi. Sitten saarelle tulikin kaikenlaista jäätelökojua, tanssilavaa ja jopa höyrylaivasatama.

Näyttelyn satukirjakuvitukset toivat paljon muistoja lapsuudesta 80-luvun alkupuolelta. Kun katselin oman lapsuuden satukirjakuvituksia, kiinnitin huomiota siihen, että monet niistä olivat juuri 80-luvun alusta: ne olivat siis silloin juuri ilmestyneitä uutuuksia. Nykylapsille aiheuttavat tulevaisuudessa nostalgiantunnetta nykyiset kirkkaantrendikkäät lastenkirjat, jotka itsestä tuntuvat kovin räikeiltä ja teennäisiltä.

Myös graafinen tekniikka on vaikuttanut eri aikakausien kuvitukseen. Nykyisillä painotekniikoilla voidaan käyttää laajempaa väriskaalaa ja hienovaraisempia nyanssivaihteluita kuin ennenmuinoin, jolloin oli pakko tulla toimeen yhdellä tai kahdella painomustevärillä.

Toinen kiinnostava kesäkohde on kiinalaista valokuvaa esittelevä Tuntematon taivas -näyttely Tennispalatsin taidemuseossa. Näyttely oli selvästi parempi kuin mitä siltä odotin: kuvia oli monenlaisia ja itämainen värimaailma on kiinnostava erilaisuudessaan.

Nuorempana soitin huilua musiikkiopistossa. Nyt haluaisin aikaa sille, että voisin visualisoida oikealla soittimella soitettua ääntä virtuaalitilassa. Ajatuksenani oli, että huilun ääni muunnettaisiin taajuustasoon FFT:llä ja sitten eri sävelet piirtäisivät aaltoja tilaan, jotka lähtisivät aina viimeisen auki olevan huilun läpän kohdalta maailmalle.

Mitenköhän tuollaista pääsisi tekemään, ehkä Keinotodellisuus-kurssin harjoitustyönä voisi moisen vääntää?

Saksalainen toimittaja ja historioitsija Arno Peters piti vuonna 1973 lehdistötilaisuuden, jossa hän kertoi kehittäneensä uuden, reilumman maailmankartan, joka ei vääristä maiden pinta-aloja. Kartta sai myönteisen vastaanoton, erityisesti sen ansiosta, että sitä markkinoitiin kehitysmaiden kannalta reilumpana karttana.

Peters ei ollut kuitenkaan ensimmäinen tällaisen kartan kehittäjä, vaan kunnia ideasta kuuluu ilmeisesti englantilaiselle James Gallille, joka teki saman keksinnön jo vuonna 1855. Muita, pinta-alan säilyttäviä karttoja oli kehitetty jo aikaisemmin.

About.comissa hyvä juttu Petersin kartasta, jossa sitä verrataan myös yleisempiin Mercator ja Robinson -projektioihin.

Progonos.comissa hyvä juttu karttojen perspektiiviprojektioista. Samalla sivustolla myös paljon muuta tietoa karttojen piirtämisestä.

Karttaprojektiot Wikipediassa

Jeffrey Veenin “The Art and Science of Web Design”-kirja ilmestyi 5 vuotta sitten. Sen kunniaksi, kirja on nyt saatavilla ilmaiseksi pdf-muodossa. Moni asia kirjassa pitää edelleen paikkansa, mutta osa sisällöstä on jo vanhentunutta: xhtml- ja css-pohjaiset sivustot ovat yleistyneet viimeisen parin vuoden aikana, pitkälti weblog-ohjelmien validien tyylien ansiosta.

Avoimen Wikipedia-tietosanakirjan satunnainen sivu -toiminto on aivan loistava: Timjami, Feidias, Partitiivi, Hiirenloukku-näytelmä ja vuosi 1192. Jee.

Janne kehui Data is nature-blogia, joka vaikuttaa aika hyvältä. Blogissa sivutaan aiheita, jotka liittyvät algoritmiseen taiteeseen ja tietokone-estetiikkaan.

How to become an early riser (via Aivoröyhtäisyjä). Pitäisiköhän tuota kokeilla? Toisaalta, toi näyttäisi vaativan, että joka aamu (myös sunnuntaisin!) heräisi aikaisin. En tiedä, voisinko suostua moiseen. Ja kofeiinistakin pitäisi luopua, se vasta olisikin rankkaa.

Rainbow drawing book

Autodrawn landscapes piirtää maalauksellisesti teitä kuvaaavien webbikameroiden maisemia.

Java Brainfuck compiler toimii niinkuin pitääkin: se kääntää Brainfuck-ohjelmia Java bytecodeksi. Brainfuck on härö ohjelmointikieli, jossa on ainoastaan kahdeksan yhden merkin mittaista komentoa.

Kaikki tietokonegrafiikan parissa puljanneet ovat törmänneet mystilliseen teekannuun, joka vilahtaa esimerkkinä milloin minkäkin algoritmin kohdalla. Täällä teekannun historiaa.

Talkr on tekstiä ääneksi muuttava ohjelma, jossa tarkoituksena on, että voit muuttaa tavalliset tekstiblogit puheeksi, vaikkapa iPodissa kuunneltaviksi. Puheen laatu ei kuitenkaan ole vielä mullistavan hyvä. Aika vähän ollaan lopulta edetty puhesyntetisaattoreissa Applen vanhoista puhesyntetisaattoreista.

Threadless myy kivoja t-paitoja. Niitä saisi ilmeisesti Suomeenkin tilattua, kunhan saisin joskus luottokortin hommattua.