Tämä on Janne Aukian blogi.
Fiilistelen arkea, taidetta ja tekniikkaa.

Kuutio

Parhaat ruudunsäästäjät

24.2.2007 klo 17:19

Onkohan mitään sen nostalgisempaa, kuin vanhat After Dark -yhtiön ruudunsäästäjät? Ainakin monelle Mac-käyttäjälle lentävät leivänpaahtimet (YouTube) voivat tuoda hyviä muistoja.

Alun perin ruudunsäästäjät oli tarkoitettu suojaamaan tietokoneiden kuvaputkia “puhkipalamiselta”: kun kuvaputkella oli liian pitkään sama kuva, se kuva saattoi jäädä näkymään pysyvästi. Lopulta kuitenkin ruudunsäästäjistä tuli oma taiteenlajinsa, jonka hienoimmat saavutukset tulivat After Dark -yhtiöltä. Lopulta ruudunsäästäjiin tehtiin jopa pelejä.

Myös nykyään voi koneen ruutua koristella kaikenmoisilla ruudunsäästäjillä. Tässä muutamia Os X:n ruudunsäästäjävalioita, joita voi ihmetellä vaikkapa unisina viikonloppuaamuina.

Hotel Gadget

Tämä Futurismo Zugokousakun tekemä mystinen ruudunsäästäjä on vailla vertaa. Ruudunsäästäjä avaa vuorotellen ovia erilaisiin huoneisiin, joista löytyy mitä kummallisimpia asioita. Ruudunsäästäjä osaa generoida miljoonia eri tekstien ja kuvien yhdistelmiä.

Breve Creatures

Breve Creaturesissa risteytetään laatikoista ja jousista koostuvia eliöitä geneettisen algoritmin avulla. Tavoitteena on kehittää eliöitä, jotka ehtivät nopeasti liikkua mahdollisimman pitkälle lähtöisteesta.

Ruudunsäästäjä perustuu Breve-simulaatioympäristöön, jonka avulla voi luoda omia geneettisiä simulaatioita. Ideat geneettisiin otussimulaatioihin ovat alun perin Karl Simsiltä.

Hills

Hills on hypnoottinen ruudunsäästäjä, jossa näytöllä virtaavat loputtomat viheriöt. Tämä voisi sopia golffareille — tai kaikille kesäfiileille näin talven keskellä.

Lotsa Escher

Escher, tuo nörttitaiteilijoiden kuningas, teki kuvia, joiden sisältä löytyi fraktaalinomaisesti sama kuva uudestaan ja uudestaan. Lotsa Escher ruudunsäästäjä zoomaa sisään Escherin kuviin päätäpyörryttävällä nopeudella.

Briblo

Briblo-ruudunsäästäjässä näytölle putoilee legopalikoita. Mitäpä tuosta sen enempää voi sanoa? Ainakin sen, että Legolta löytyy nykyään Lego Digital Designer ohjelma, jolla voi suunnitella omia Lego-systeemejä. Vaikka kyllä oikeat muoviset legot päihittävät kaikki virtuaalipalikat mennen tullen.

Java-koodista tehokasta

23.2.2007 klo 10:15

Duunissa olen päässyt nyt ihmettelemään, voiko Javalla tehdä koodia, joka pyörii nopeasti eikä vie liikaa muistia. Javan omia tietorakenteita käyttämällä näiden tavoitteiden saavuttaminen on hankalaa. Onneksi ongelma on yleinen ja Javalle löytyy hyviä kirjastoja, joiden avulla isojakin tietomääriä voidaan käsitellä tehokkaasti.

Fred Swartz on koonnut hyvän listan vaihtoehtoisista tietorakenteista Javalle. Näistä olen kokeillut Colt-matriisikirjastoa ja GNU Trove -tietorakenteita, jotka molemmat tuntuvan näin ensitestauksella toimivan hyvin.

Kämppä Roomasta

21.2.2007 klo 10:27

Saatiin sitten varattua meille kämppä Roomasta. Saapa nähdä, sujuuko kaikki vuokrauksen kanssa niinkuin pitääkin. Kuvan ja kuvauksen perusteella kämppä näyttää ainakin hyvältä ja kommentit SlowTrav-nettiforumilla näyttivät hyviltä. Myös sijainti Trasteveren keskellä on ilmeisesti hyvä juttu.

Alkaa tässä vähitellen matkakuume heräillä, kun lueskelee matkaoppaita, selaa webbisaitteja ja varaa kämppää.

3 sekuntia julkisuutta

6.2.2007 klo 16:03

“Kuulin vähän sellaista huhua, että Markkinointi & mainonta -lehden mukaan sun blogi on Suomen paras”, tultiin minulle kertomaan, kun kävin eilen töissä kahviautomaatilla.

Tämähän piti selvittää. Kommentti oli ehkä hiukan liioiteltu, Ilyalta vaan oli kysytty parasta blogia perusteluineen ja old-schoolerin vastaus oli Kuutio:

Janne Aukian Kuutio (janne.aukia.com/kuutio). Hyviä linkkejä, oivallisia ajatuksia maailmasta, ohjelmoinnista, tiedon visualisoinnista. Yksi Suomen vanhimmista blogeista, joka tarjoaa sopivasti perinteistä linkkiblogimaista sisältöä. Suppea aihepiiri rajaa ehkä blogin lukijakuntaa, mutta samalla se on antanut blogille pitkän elinajan. Kestosuosikkini jo vuosien ajan.
Ilya Poropudas, suunnittelija, Kielikeidas Oy

Muutama M&M:n saamista vastauksista oli enemmän tyyliin “jotain sekalaisia blogeja seuraan”, yksi seurasi Kauppalehden blogeja, toinen suosi Hesarin pääkirjoittajaa ja kolmas Hesarin Perässähiihtäjä-blogia. Aika massamedioiden mukana mentiin, eikä yhtään vahvaa vaihtoehtoblogimediaa tällä seitsemän hengen otannalla löytynyt.

Kaksi muuta vastattua blogia olivat Supernaivisti ja Kamelimies.

Roomaan!

6.2.2007 klo 15:42

Ollaan menossa Annin kanssa ensi kuussa Rooman-matkalle. Kummallekin meistä kaupunki on uusi. Tarkoituksena olisi herkutella hyvin ja ihmetellä elämänmenoa ja historiaa.

Anni antoi joululahjaksi Kävelyretkiä antiikin Roomassa -kirjan, joka on kuiva ja tyylikäs, siis oikein mainio kirja. Lisäksi Amazonista tuli tilattua Insider’s Guide to Rome ja Rough Guide to Roma herättämään matkakuumetta.

Näin pitkät kaupunkimatkat ovat meille uutta. Saapa nähdä, mitä tekemistä me matkalle keksitään.

Kuva on Tinou Baon ottama.

Pilsator jyllää

6.2.2007 klo 14:19

Veljenpoikani Hannu on viettänyt talvea Berliinissä ja tehnyt musiikkia kavereidensa kanssa. “Pilsator”-yhtyeen tekeleitä on kuultavissa, kuten voi arvata, bändin Myspace-sivulla.

Ja ovat pojat musiikkivideotakin jo vääntäneet, All the lines -musiikkivideo on huomattavan hilpeä!

good buys on software pirodr! 666