Kuutio

T-lehdessä oli mainio merirosvopähkinä, joka oli sopivan hankala, että minäkin osasin sen ratkaista. Jostakin syystä peliteoria tuntuisi sopivan luonnollisesti koodareille, liekö syynä geneerinen rakenteellinen (matemaattis-looginen) ajattelu:

Viisi merirosvoa jakaa keskenään sadan kultakolikon aarteen ikivanhan perinteen mukaisesti: ensin vanhin merirosvo ehdottaa jotain jakoa. Jos vähintään puolet merirosvoista (mukaan lukien ehdottaja) kannattavat ehdotusta, jako toteutetaan. Muutoin vanhin piraatti surmataan ja seuraavaksi vanhin tekee ehdotuksen. Näin jatketaan kunnes aarre on jaettu. Jos oletetaan, että merirosvot ovat äärimmäisen ahneita ja julmia, niin millainen ehdotus vanhimman kannattaa tehdä?

Jotenkin tuntuu siltä, että oikeat merirosvot eivät ehkä osaisi olla riittävän loogisia tämän ratkaisemiseen. Toisaalta, ainakin kylmän sodan skenaarioita ollaan ilmeisesti käyty läpi peliteorian avulla. Ratkaisu pulmaan löytyy T-lehden sivuilta.

Tehtävää voisi muuttaa myös siten, että jos kannatukset menevät tasan, vanhin merirosvo tapetaan. Tämä taitaisi köyhdyttää vanhinta merirosvoa vielä yhdellä kolikolla, vai meniköhän oikein?

Viiden merirosvon pulma löytyy myös Wikipediasta. On kiinnostavaa, että peliä voi laajentaa myös useammalle merirosvolle: Scientific Americanissa on näytetty miten homma toimii aina 500 merirosvoon asti.

Aikaisemminkin olen linkittänyt Stanfordin filosofisen tietosanakirjan peliteoriatekstiin, jossa peliteorian peruskonseptit on käyty läpi mukavan ei-matemaattisesti.

Ollaan viime aikoina pelailtu Shadow of Colossusta. Pirteä peli. Peli on periaatteessa “mätki vihollista”-genren edustaja, mutta sen sijaan että vihollisia hyppisi jatkuvasti niskaan, pelin tekijät ovat keskittyneet isojen pääpahisten tekemiseen.

Ja maisemat ovat komeita.

Alussa kyllä vähän pelotti, kun piti David ja Goljat -tyyliin lähteä jotain isoa monsteria kohti. Mutta nyt siihen alkaa jo vähitellen oppia. Taisi sitten mustakin tulla casual gamer.

Kun Shadow of Colossuksen yhdistää Katamariin, saadaan Colossal Katamari.

Kaisa Lekan “Porvoolaiset Helsingissä” -sarjakuvat Lasipalatsin aukiolla ovat hilpeitä. Olen pysähtynyt katsomaan niitä jo useasti kaupunkiin tullessani. Ne ovat esillä vielä perjantaihin asti.

Hanna vinkkasi, että Kaisa Lekalla on myös sarjakuvablogi.

Lentokoneessa tuli mieleen, että voisi tehdä hyvälaatuisen kartan lentomatkailijoille. Sellaisen, josta voisi arvioida, missä on menossa, näkisi aikavyöhykkeet ja muuta tietoa, joka voisi kiinnostaa lentomatkaajaa. Ikäänkuin parannettu versio kartoista, mitä on lentokoneiden lehtisissä.

Toinen vaihtoehto tietysti olisi tehdä tietokoneohjelma lentomatkailijoille. Mutta kartta olisi kyllä hienompi.

Pääsiäisreissu Hollantiin oli mainio, saatiin yhdistettyä mukavasti sukulaismatkailua turistointiin. Koska tämä oli jo meidän kolmas Hollannin-matka, käytiin sitten katsomassa oikein kunnon turistikohteita: Delta-project -patorakennelmaa, Keukenhofin tulppaaneja ja “Tyttö ja Helmikoru” -maalausta sekä muita kivoja Rembranteja ja Vermeerejä Mauritshuisissa Haagissa, jotka nousivat mukavasti esiin muiden 1600- ja 1700-lukujen potrettien seasta.

En ole aikaisemmin oikein tajunnut, kuinka vähän Vermeer teki maalauksia. Tämä selittää sen, miksi niitä näkee niin harvoin museoissa. Ainoastaan 34 hänen maalaamaansa teosta on nykyään tiedossa. Vermeer kuoli jo melko nuorena, 43 vuotiaana. Hän maalasi myös töitään melko pedantisti ja siksi niitä valmistui vain muutama vuodessa. Myös muihin Vermeereihin voisi joskus tutustua. Niitä näyttäisi löytyvän ainakin Rijksmuseumista Amsterdamista, Metistä New Yorkista ja Washingtonin National Gallerystä. Myös Pariisissa ja Lontoossa olisi muutama.

(Softa)insinöörinä myös Delta Works -patorakennelma oli kiinnostava (kuva Flickrissä), vaikka siihen tutustumiseksi pitikin mennä rahastukselta maistuvaan tiedehuvipuistoon. Lopulta kuitenkin myös pikku-puuhamaa oli oikein riemastuttava. Pato on normaalisti auki, mutta myrsyn noustessa sen kymmenet sulkuportit voidaan sulkea nopeasti. Padon esittelyvideolla viiksekkäät 70- tai 80-luvun hollantilaisinsinöörimiehet ohjasivat piirtureita, katselivat vihermustia näyttöjä ja veivasivat joystickejä.

Kuutioon tullaan Googlesta mitä kummallisimmilla hakusanoilla. Ehkä viehättävämpiä ovat kokonaiset kysymykset, joita ihmiset ovat kirjoitelleet hakukenttään. Tässä maaliskuussa esitettyjä kysymyksiä:

Miten tehdä rubikin kuutio?

Kummallinen kysymys. En tiedä, kuinka hyvin rubikin kuution voi tehdä itse. Rubikin kuution rakenteesta on kuvia Wikipedia-sivulla, mutten tiedä, voisiko niiden avulla tehdä oman kuution.

Ehkä helpoin vaihtoehto on tehdä Rubikin kuutio legoista. Vaikka komeampi vaihtoehto on tietysti tehdä kuutio pronssista.

Miksi peili kääntää?

Peili heijastaa valonsäteitä, jotka tulevat sitä kohti. Kuten Wikipedia asian esittää, rinnakkaiset valonsäteet vaihtavat suuntaa pysyen edelleen rinnakkaisina.

Joskus lapsena pähkäilin, miksi kuva on peilikuva vasen-oikea-suunnassa muttei ylös-alas-suunnassa. Totta puhuakseni, en osaa tuota selittää oikein vieläkään :) Kysymys on jollakin tapaa väärin aseteltu, sillä kuvahan on suora projektio valonsäteistä. Se, miksi peilikuva tuntuu kääntyneeltä liittyy siihen mielikuvaan, että meidän peilikuvamme olisi todellinen ihminen. Tämä illusoorinen peilikuvaihminen on meihin nähden kääntynyt. Tai jotain :)

Missä on eläintarha Roomassa?

Rooman eläintarha on Villa Borghese -puiston alueella, Viale del Giardino Zoologico -kadulla. Sinne pääsee ratikoilla 3 ja 19. Puistosta löytyy leijonat, tiikerit, virtahevot ja elefantit. Tarkempaa tietoa englanniksi.

Miks mä oon kassalla?

Hyvä kysymys. Tämä voisi olla laajempikin yhteiskunnallinen aihe, jos tarkoitetaan kaupan kassalla työskentelyä. Kiinnostavaa on myös, miksi joku kysyy tätä Googlelta. Tämä pitäisi lähettää Tuoman Nevanlinnalle ja Jukka Relanderille pähkäiltäväksi.

Miten ohjelmoida yksinkertainen peli?

Joku muukin oli kysellyt pelien ohjelmoinnista. Jos haluaa tehdä juuri toiveidensa mukaisen pelin ei taida olla oikotietä onneen: joku ohjelmointikieli tai -ympäristö on opeteltava. Ilmainen Processing on aika sympaattinen ympäristö koodailun opetteluun, kyllä sillä pelinkin tekee.

Hienoja 3D-pelejä saa ehkä pienimmällä vaivalla tehtyä käyttämällä jotakin valmista peliengineä. Macille löytyy ainakin Torque Gane Engine, Unity ja PTK. Näistä on ihan ok juttu Applen Developer-sivustolla. Sekä Torque että Unity toimivat myös Windowsilla.

Mitä tekee graafikko?

Graafikko tekee kivoja kuvia, olen ymmärtänyt. Käytännössä ilmeisesti graafikot saa tehdä nykyään myös samaa toimisto-orjailua, kuin kaikki muutkin yhteiskunnassamme: juostaan palavereissa, nyperretään koneen ääressä jotain, mitä asiakas toivoo ja valitellaan kahvinkeittimen äärellä deadlineistä.

Unixin sukuisissa käyttöjärjestelmissä komentoriviltä voi tehdä mitä tahansa, kunhan osaa oikeat niksit. Vanhana Mac-käyttäjänä Unix-temput oppii yksi kerrallaan, sitä mukaa, kun niitä sattuu tarvitsemaan. Tämänpäiväinen sankarikomento auttoi, kun kovalevyltä oli tila loppumassa. Se nimittäin kertoo, mitkä tiedostot tai hakemistot vievät eniten tilaa koneella:

du -a / | sort -nr | less

Ensimmäinen komento listaa tiedostojen tilankäytön, toinen järjestää tulokset ja kolmas esittää tulokset sivu kerrallaan. Unix- ja Linux-ihmisille nämä ovat tietty aivan peruskauraa.

Nyt kun vielä saisi jostain komennon, joka etsisi isoimmat, täysin identtiset tiedostot kovalevyltä. Sen avulla voisi löytää moneen kertaan levyä täyttävät, samanlaiset varmuuskopiot.