Syömässä Kallion sydämessä
26.5.2007 klo 17:23
Käytiin eilen tutustumassa TaiKin Masters of arts -näyttelyyn, jossa oli mukava ihmetellä töitä laajalta spektriltä teollisen ja taiteellisen väliltä.
Näyttelyn jälkeen Janne johdatti meidät Kallioon syömään perinteikkääseen Cella-ravintolaan. Paikka näytti ulkoapäin satunnaiselta, mutta ruoka oli mainiota ja täytti vatsan hyvin. Tuntui melkein kuin olisi ulkomailla ollut, ehdottomasti suositeltava käymiskohde Kallioon eksyville tai vaikka ulkkituristeille. Cellan tyyliin kuuluu, että kokki tulee vittuilemaan, jos ruokaa jättää lautaselle. Tätä emme kyllä päässeet todistamaan, sillä söimme kuuliaisesti lautaset tyhjiksi.
City-lehden Kallio-juttu vuodelta 2001 on edelleen kuranttia tavaraa.
Kallioblogissa on myös fiilistelty alueen ruokapaikkoja.
Aiheet: Koettua, Ruoka ja juoma | Kommentoi