Kuutio

Dipassa on nyt 62 sivua, saa nähdä minkä verran korjausehdotuksia ohjaajalta tulee. Elämme jännittäviä aikoja.

Eilen lähti ensimmäinen versio diplomityöstä ohjaajan luettavaksi, sisältösivuja on nyt kasassa 55. Nyt tuntuu, että ollaan jo voiton puolella, kyllä se siitä taitaa syntyä!

Pitäisi varmaan vihdoinkin selailla Christopher Alexanderin teosta “Notes on the Synthesis of Form.

Ketäpä insinööriä tai matemaatikkoa ei kiinnostaisi ajatus esteettisten asioiden mallintamisesta? Siis siitä, miten voisi tehdä automaattisesti kauniita asioita, kuten muotoja, kuvioita tai — taidetta. Joillekin matematiikka edustaakin täydellistä kauneutta, fraktaalit on jonkinlainen luonnon ihmeen ilmentymä.

Mutta, mutta. Taidetta ei saa kiteytettyä muutamaan matemaattiseen kaavaan. Estetiikassa on kyse viestien välittämisestä, tunnetiloista ja kokemusten luomisesta. Niiden matematisointi ei taida olla mahdollista.

Ja toisaalta, esimerkiksi lehden taitto ei ole välttämättä aina mitään avaruustiedettä, tai kuvan sommittelu. On tyypillisiä jakoja ja ratkaisuja, jotka toistuvat taitosta toiseen ja kuvasta toiseen. Niistä voidaan sitten tehdä erilaisia, usein hyvinkin ovelia, tietoisia poikkeamia.

Design-kone

Jossakin näiden välillä on alue, joka kiehtoo insinöörimieltäni. Mitä osia visuaalisesta asettelusta voisi automatisoida? Mitä iloa siitä voisi olla? Voisiko se jopa antaa inspiraatiota?

Tietysti vakavissaan tehdyt design-koneet aina haiskahtavat vähän fraktaalitaiteelta.

Mitään absoluuttista “design-konetta” ei voi tehdä, mutta sopivalla, omalla muoto- ja merkityskielellä voisi saada kaikkea kivaa aikaiseksi. Vähintäänkin jonkinmoisen ohjelmallisen lelun, jossa parametreja sopivasti justeeraamalla voisi vaikuttaa asetteluun, kompositioon.

Muiden tekeleitä

Xeroxin insinörit ovat kehittäneet automaattisen työkalun taittoon. Kiinnostavana sivuhuomiona, artikkelin pääkirjoittaja Steven Harrington on saanut tsiljoona patenttia aiheeseen liittyen!

Vähän vastaavia juttuja ovat pohtineet David Chek Ling Ngo ja kumppanit käyttöliittymien estetiikan matemaattisessa teoriassa.

Yksi estetiikan peruspalanen on symmetria, jota on tutkittu myös HP:n laboratoriossa.

M.W. Kauw-A-Tjoe on pohtinut vastaavia aiheita gradussaan. Hänen järjestelmänsä tekee SVG grafiikkaa automaagisesti. Itse asiassa, gradun Mondrian-tyyliset hässäkät tuovat mieleen Oksan lukioprojektin. Gradussa on myös kiinnostavia lähteitä, kuten Kirschin artikkelit “Computer Grammars for Syntactical Analysis of Paintings” ja Using Computers to Describe Style.

Myös aiemmin Kuutiossa mainittu Joshua Davisin “Composition Generator”-järjestelmä tekee vastaavia asioita. Ja olenhan jo aiemminkin, vuonna 2002, funtsinut evolutiivista taidetta, eli jonkinlaisesta pitkäaikaisesta kiinnostuksen kohteesta (tai perversiosta) taitaa olla kyse. Adoben saitilla on muuten hienoja kuvia, jotka on tehty Davisin systeemillä.

Generator.x:n generative-tagin alta löytyy monenmoisia, kiinnostavia projekteja.

Bauerly ja Liu: Sommitelmien testaamista käyttäjillä.

Esteettiset peruspalaset

Tässä nyt liikutaan aika pienessä estetiikan subsetissä, jossain abstraktin taiteen tai lehden taiton välimaastossa. Siis mietin nyt lähinnä kuutioiden asemointia suhteessa toisiinsa valkoisella pinnalla (wikipedia: minimalismi).

Kiinnostavaa on objektien suhteet pintaan, niiden väliset koot, symmetria, järjestys/epäjärjestys, peräkkäin olevat kappaleet, poikkeamat ja erilaiset hahmopsykologiset asetelmat.

Tietorakenne

Ensin pitäisi olla malli. Siis joku rakenne, joka kuvaa, mitä tehdään. Objektien väliset suhteet voisi ajatella esimerkiksi puuna, jossa kaikki elementit liittyvät hierarkisesti toisiinsa. Toinen vaihtoehto olisi verkko, jossa suhteet, symmetriat ja valta-asetelmat objektien välillä ovat monimutkaisempia. Tai sitten voisi lista säännöistä, jotka järjestelmän pitäisi toteuttaa.

Kuva on M.W. Kauw-A-Tjoen gradusta.