Kuutio

Annilla ja minulla oli lauantaina mahtavat polttarit, jotka jatkuivat vielä sunnuntainkin puolelle. Annin polttarit alkoivat ensin kaappauksella autokyytiin roskasäkinvientimatkalta. Minut vietiin seuraavaksi.

Aamulla pääsi metsästämään kanalintuja, kaivamaan poteroa ja esittämään “105 kunnian päivää” tiiviinä tulkintana. Iltapäivällä polttariseurueet vaihtoivat uhrejaan, niin, että jätkät pääsivät polttaroimaan Annia ja päin vastoin. Illalla vielä saunottiin ja sitsattiin koko porukalla. Ja — teekkarihengen mukaisesti — sunnuntaina oli vielä sillis.

Kiitos vielä kaikille polttareita järjestäneille ja niihin osallistuneille mahtavasta viikonlopusta! Nyt viikonlopun jälkeen on vähän kummallinen, arjesta irtautunut olo, samanlainen, kuin leffateatterista ulos astuessa.

Leffoista tulikin mieleen, niille, jotka eivät ole vielä huomanneet, Rakkautta ja Anarkiaa pyörii taas. Perjantaina kerettiin käydä katsomassa A Mighty Heart, joka kertoo Wall Street Journalin toimittajan kaappauksesta Pakistanissa ja Suely in the Sky, jossa tunnelmoitiin Etelä-Amerikassa. Molemmat olivat hyviä pätkiä.

Niin, tosiaan sunnuntaina käytiin vielä katsomassa Cirque du Soleil -esitystä (videota esityksestä) Hartwall Areenalla, jonne Petri ja Liina olivat meidät kutsuneet. Esitys oli häkellyttävä äänellinen, visuaalinen, akrobaattinen ja musiikkiesitys, jota ei oikein osaa verrata mihinkään aiemmin näkemään. Kritiikkinä, musiikki ei ollut aivan muun esityksen tasoa ja juontakin olisi voinut olla vähän enemmän. Yleisen tunnelman lisäksi, mieleen jäivät kaljut akrobaatit, jotka muodostivat häkellyttäviä ihmispyramideja, vanteita pyörittävä neito ja erilaiset narujen varassa kieppuvat akrobaatit.

Tänään sain myös sähköpostia Otaniemestä. Viesti tiesi kertoa: “Diplomityösi hyväksyttiin osastoneuvoston kokouksessa 24.9.2007″. Olen nyt siis oikein virallisesti diplomi-insinööri. Tänä syksynä on aihetta moneen juhlaan!

Tänään olen käni. Syy on täsä. Pomo älä soita. Sori mutsi. Ne pakotti mut tähän. Eipä muuta.

SIGKDD:n WebKDD/SNA-KDD -workshopin sivuilta löytyi kiinnostava paperi, joka käsittelee roolien löytämistä sosiaalisissa verko(sto)issa:

• Node Roles and Community Structure in Networks (pdf)

Roger Guimerà on käsitellyt hyvin samanlaisia asioita:

• Classes of complex networks defined by role-to-role connectivity profiles (pdf)
• Cartography of complex networks: modules and universal roles (pdf)
• Cartography of complex networks: From organizations to the metabolism (ppt)

Molemmissa tuntuisi olevan ideana, että jokaiselle verkon solmulle lasketaan, ovatko ne keskeisiä vain yhdessä yhteisössä vai kuuluvatko ne useaan yhteisöön. Tämän jälkeen voidaan verrata solmujen astetta (degree) niiden yhteisökeskeisyyteen. Yhteen yhteisöön kuuluvat solmut voivat olla joko korkea-asteisia tai niillä voi olla vähän naapureita. Samoin moneen yhteisöön kuuluvilla solmuilla voi olla joko paljon tai vähän kontakteja.

Roolien löytäminen on kiinnostavaa, sillä siinä hyödynnetään tietoa solmujen yhteisöistä, siis klustereista, mutta varsinainen lopputulos ei ole klusterit, vaan niitä käytetään ainoastaan apuvälineenä roolien tunnistamisessa.

Jossain määrin näissä on kyse vastaavasta asiasta, kuin “betweenness centrality” ja “closeness centrality” mitoissa, jotka kertovat siitä, miten tärkeitä solmut ovat tiedonkulun ja heikkojen yhteyksien kannalta.

Kuva on Guimeràn ryhmän Nature Physics -artikkelista.

Miksi ihmeessä generic-tyyppejä (parametroituja tietotyyppejä) ei voi Javassa laittaa arrayihin (taulukoihin) ilman, että saa herjauksia osakseen? Varmaan tähän on joku kääntäjä- tai tulkkitekninen selitys, mutta tällaisen nyt pitäisi vaan olla mahdollista:

List<String>[] arrayOfStringArrayLists = new ArrayList<String>[10];

Ok, myönnän, että tuon voi kiertää monella tapaa. Ja varmasti Java-insinööreillä on ollut syynsä ratkaisulle (→ esim. Sunin generics-tutoriaali). Mutta silti se ketuttaa :).

Neal Gafter Genericsien toteutuksesta Javassa.

Johannes mainitsi, että ongelma ratkeaa ehkä Java 7:ssä. Aiheesta lisää Eclipseconin Java 7 -kalvoissa (pdf).

Ah, tulipas hehkeä otsikko. Eli hieman raivostutti juhannuksena, kun muutama hiekanmuru onnistui rikkomaan vähän yli vuoden ikäisen Canonin Ixus-kameran siten, että kamera ei enää käynnistynyt. Laitteen korjaaminen Canon-huollossa olisi varmaan maksanut maltaita ja ajatus siitä, että vuosittain pitäisi hankkia uusi kamera ei houkutellut.

Onneksi webbiforumien kautta löytyi Suonenjokelainen DigiProb, joka on erikoistunut nimenomaan Ixus-kameroiden huoltamiseen. Kamera lähetetään postissa sinne ja paluupostina tulee korjattu laite sekä lasku. Homma toimi nopeasti: muutamassa päivässä sain kuittausmeilin, jossa kerrottiin, mikä oli mennyt rikki ja paljonko korjaus sekä osat tulisivat maksamaan (ratas: 6 euroa). Siitä pari päivää ja kamera jo putkahti postiluukusta. Yhteishinta oli hieman yli 50 euroa, ehdottomasti suosittelemisen arvoinen palvelu!

Vein tänään finaaliversion dipasta proffalle ja ison pinon printtejä viiskulmaan kansitettavaksi. Kirjansitomo V. K. Jokinen on sympaattinen pieni puoti empire-henkisessä talossa. Tuli tunne, että sinne voisi viedä jotain muutakin kirjallista materiaalia sidottavaksi, kunhan keksisi ensin, mitä se voisi olla.

Lopullisessa versiossa dipasta on 77 sivua ilman lähteitä ja 88 sivua lähteiden kera. Ja numerologeille on sanomattakin selvää, että pdf-tiedostossa on 99 sivua kokonaisuudessaan. Kunhan työ on saanut osastoneuvoston hyväksynnän, laittanen siitä myös kopion webiin.

Huoh. Nyt on vähän voipunut olo. Viime yö meni perinteiseen tapaan viimeisiä korjauksia tehdessä, enkä muista, koska viimeksi olisi ollut sellaista fiilista, ettei taka-alalla pyörisi jotakin diplomityön kaavoja tai ajatuksia siitä, mitä sille pitäisi seuraavaksi tehdä. Työ ei ole millään tapaa täydellinen ja siinä on varmasti paljon virheitä. Mutta se lähti kansitettavaksi, on poissa käsistä ja siis tehty!

Blogistakin huomaa, että kaikki tekstintuottamisresurssit on viime kuukausina uhrattu dipalle: viimeisin merkintä joka ei koske dippaa on heinäkuun alulta — tosin delicious-linkkejä olen listaillut tasaiseen tahtiin. Saa nähdä, keksinkö tänne jotakin kirjoitettavaa nyt kun dippailu on ohi.

Jälkikirjoitus 1. Oiva kyseli kommenteissa statistiikkoja työn etenemisestä. Aivan alkuvaiheessa en tilastoinut työn etenemistä, mutta tuossa yllä on nyt jonkinmoinen tilasto sivumääristä satunnaisista mittauspisteistä. Vaikka keskivaiheilla sivumäärä pysyikin pitkään samana, osasyynä oli se, että pienensin kuvia ja muutin paljon sisältöä — oli kuitenkin hiukan masentavaa tehdä työtä, joka ei näkynyt sivumäärässä.

Jälkikirjoitus 2. Jaakko Salonen on analysoinut blogissaan dipan etenemistä vielä minun graafia selvästi tarkemmin. Kiinnostavaa on, että Jaakollakin työn sivumäärä kasvoi aluksi ja rauhoittui loppua kohden.