Kuutio

Sain luettua viime viikolla viime joulun lahjakirjan, Gallen-Kallelan elämänkerran Minä palaan jalanjäljilleni, joka on Janne Gallen-Kallela-Sirénin (ks. Ylen elävä arkisto), Akselin pojanpojanpojan, kirjoittama.

Kirja antoi kiinnostavia näkökulmia taiteilijan elämään ja siinä oli kiinnostavasti nivottu yhteen Euroopan taidehistoriaa — ja historian avaintapahtumia — Akseli Gallen-Kallelan elämänvaiheisiin. (Kritiikkiä kaipaaville: tyly arvostelu kirjasta Turun yliopiston Agricola-sivustolla).

Kirjan pohjalta heräsi myös kiinnostus Gallen-Kallelan jättämiin jälkiin Helsingissä. Ehkä pääkaupunkiseudulle voisi hahmotella jonkinlaisen kierroksen, jossa kävisi läpi Gallen-Kallelan töitä ja muuten tärkeitä paikkoja.

Seuraavat kohteet pääsisivät mukaan kierrokselleni:

Niemelän torppa Seurasaaressa, jonka Akseli Gallen-Kallela ja arkkitehti Yrjö Blomstedt löysivät Konginkankaalta.

Tarvaspää, Gallen-Kallelan koti, nykyisin museo, Espoossa (suljettu muuten tämän viikon perjantaihin asti).

Gallen-Kallelan työt Ateneumissa: Ensi opetus ja Aino-taru.

Kansallismuseon holvien Gallen-Kallelan freskot.

Olisikohan muita kiinnostavia kohteita?

Tämän vuoden Beaujolais nouveau -viinit ovat nyt Alkossa. Hanna esitteli joskus tämän viinilajin, joka on tarkoitus juoda nuorena. Wikipedian mukaan kyse on pitkälti markkinointihypestä, mutta joka tapauksessa, sesonkituotteet tuovat mukavaa vaihtelua arkeen.

Erilaiset dokumenttiformaatit ovat kiinnostavia. Kirjoitin viime viikolla ensimmäisen kolumnini, tyylilaji oli hankala ja vaatii vielä harjoittelua. Keväällä olin mukana kirjoittamassa laajennettua abstraktia, joka on toistaiseksi lähinnä tieteellistä artikkelia.

Nyt pitäisi sitten kasata posteri. Posteri onkin kummallinen tieteellinen otus, juliste, joka on esillä konferenssissa tai workshopissa ja jota muut voivat sitten ihmetellä ja josta voi esittää visaisia kysymyksiä.

Posterin tekemiseen löytyy hyvin vinkkejä netistä. ePosters-sivuilta löytyy esimerkkejä tieteellisistä julisteista. Myös julisteita tulostavan PhD Postersin sivuilta löytyy esimerkkejä mallikkaista julisteista.

Ehkä parhaat vinkit julisteiden suunnitteluun löytyvät Colin Purringtonin kokoamalta sivustolta, jolla on myös PowerPoint-template julisteita varten. Myös Virginia Techin sivulla on joitakin vinkkejä.

Julisteiden kokoja valitessa ISO-sivunkokotaulukosta (A4, A3, …) voi olla apua. Tosin Amerikassa näistä ei ole juurikaan iloa.

tsunami
hutera
surkea
maksu
hinta
ryhti

Selailin vähän Kuution arkistoja. Lopulta monet asiat, mihin olen linkannut tai mistä olen kirjoittanut vuonna 2001 ovat sellaisia, mistä saattaisin nykyäänkin kiinnostua.

On hauska avata linkkejä vanhoista blogipostauksista. Kuuden vuoden takaisista sivuista vain harva löytyy enää samasta osoitteesta. Antero Taivalsaaren Event horizon -mobiilikäyttöliittymäpaperi löytyy edelleen verkosta — ja on edelleen kiinnostava.

Pienellä Googletuksella selvisi Taivalsaaren sittemmin tehneen Javan mobiililaitteille ja nyt työstävän Sunilla Lively Kernel -nimistä web-ohjelmointirajapintaa, jota ohjelmoidaan JavaScriptillä.

Verkot, esimerkiksi sosiaaliset, ovat harvaa, moniulotteista dataa. Niitä ei siis yleisesti voi projisoida 2d-tasoon ilman, että sivuja menisi päällekäin. Eräs ratkaisu tähän on poistaa verkosta sivuja kunnes yksikään sivu ei ole enää päällekkäinen. Varma menetelmä tähän on maximum spanning treen laskeminen. Kuitenkaan aivan näin drastisesti ei tarvitsisi toimia: monia sivuja voisi jättää verkkoon maximum spanning treen lisäksi. Onkohan tähän algoritmeja tai heuristiikkoja?

Tein muutama viikko sitten Flashilla spiraaleja piirtelevän härpättimen. Se oli tosin vähän hidas, joten sille ei heti löytynyt mitään käyttöä. Tänään keksin: spiraalille pitää tietysti kirjoittaa vortisistien manifesti (→ alkuperäisteksti pdf-muodossa)!

Spiraalin laskeminen oli yllättävän hankalaa. Erityisen ongelmallista oli saada tasavälisiä näytteitä Arkhimedeen spiraalin kehältä. Wolfram MathWordista löytyi spiraalin kehän kaava, mutta siitä kulman ratkaiseminen osoittautui tukalaksi. Onneksi XKCD:n forumissa oli tietoa Lambertin W-funktiosta, josta Wikipedia tiesi lisää ja tarjosi hyviä approksimaatiokaavoja. Tämä meni siis melkein salapoliisityöksi!

Ariel Malka on piirrellyt Processingilla topografisia spiraaleita, joiden aiheessa on tosin jonkinmoista raamatullista sisältöä.

Kiitos vielä kaikille vieraille, oli hyvät juhlat!

Ostin Hagelstamin antikvariaatista typografiakirjan parillakymmenellä eurolla jonka komea koko nimi on “The Manual of Linotype Typography. Prepared to aid Users and Producers of Printing in securing Greater Unity and Real Beauty in the Printed Page”. 1923-vuodelta oleva kirja on tarkoitettu ohjeistamaan ja mainostamaan Linotype-latomakoneen ominaisuuksia. Muutamia sivuja kirjasta löytyy skannattuna (pdf).

Kirjasta voi tarvittaessa skannailla vapaasti koristekuvioita, sillä kirjan tekijänoikeus on jo rauennut. Kirja löytyy myös Archive.orgista sähköisessä muodossa, tosin mustavalkoisena eikä kovin hyvälaatuisena. Typographica-blogissa on myös juttua kirjasta.

Klassista typografiaa

On kiinnostavaa tajuta, että 20-luvulla typografia oli lähes pelkästään päätteellistä (serif) ja että Saksaa varten kirjassa on vielä esimerkkejä fraktuurasta. Tuki päätteettömiä (sans-serif) fontteja oli jo kehitetty 1800-luvulla (William Caslonin Sans-fontti vuodelta 1812/16), mutta vasta 20-luvun loppupuolella päätteettömät fontit tekivät todellisen läpimurron — vuonna 1928 Eric Gill suunnitteli Gill Sans -fontin ja Jan Tschichold julkaisi “Die Neue Typographie”-kirjan.

Sivuhuomiona: yleisimmän sans-fontin, Helvetican, suunnitteli vasta vuonna 1957 Zürichläinen Max Miedinger.

Linotype-latomakooneesta

Kirjan pohjalta heräsi uteliaisuus. Mikä Linotype-kone oikeastaan on? Aika hyvä esittely Linotype-latomakoneista on Woodsidepressin sivulla.

Linotype-latomakoneessa on näppäimistö, jolla kirjoitetaan painettavaksi tarkoitettu teksti. Näppäimiä valittaessa kone asettaa riville muotteja jotka vastaavat kirjaimia. Kun yksi rivi on valmis, muotteihin kaadetaan sulaa metallia, josta valetaan kirjaimet, joilla varsinainen painatus tehdään.

Linotype-latomakone tuo mieleen Matrix-elokuvan sukellusveneen operaattorin pöydän (paras kuva, minkä löysin). Se on ehdottomasti steampunk-laitteiden aatelia. Vaikka myös Monotype olisi hieno, sillä siinä olisi myös reikäkorttisyöttö.

Linotypen suurin vahvuus oli käytön nopeus: laitteella yksi latoja pystyi koostamaan useita sivuja sanomalehteä muutamassa tunnissa. Tämän vuoksi se sai heti käyttöä suurten sanomalehtien painatuksessa. Suomeen ensimmäinen Linotype-painokone tuli Viestintäliiton sivun mukaan vuonna 1899.

Linotypen typografiset ominaisuudet eivät ole samaa tasoa kuin Monotype-koneissa, joissa kirjaimet ladotaan merkki kerrallaan. Laitteessa ei ollut esimerkiksi kerning-mahdollisuutta. Siinä mielessä kirja Linotype-typografiasta on vähän sama kuin olisi kirja typografiasta Microsoft Wordissä. Mutta silti: on se vaan hieno laite ja komea insinöörityön saavutus!

Flickeristä löytyy Linotype-aiheisia kuvia. Archive.orgissa on aivan mahtava video Linotype-latomakoneen toiminnasta, joka on tehty vuonna 1960 Italiassa. Youtubessa on video Linotype-latomakoneen käytöstä.

Milloin pääsisi kokeilemaan?

Olisi mahtavaa päästä joskus katsomaan — tai kokeilemaan — vanhaa latomakonetta. En tiedä kuka järjestäisi ladontakurssin, jolla pääsisi kokeilemaan painamista vanhoilla ladontamenetelmillä.

Ainakin Helsingin Vanhassakaupungissa olevassa Tekniikan museossa näyttäisi olevan Monotype-latomakone. Latomakoneita on myös Välikankaan kirjapainomuseossa Kokkolassa, jonne pitäisi voida päästä kesällä 2008. Tampereella Kaukapaino Oy:llä olisi kunnostettu latomakone.

Räntäinen lumi peittää maan ja sulaa pois. Sisällä on keltaista ja punaista. Vihdoinkin on aikaa lukea kirjoja, harrastekoodata, surffata Ninja Tunen kotisivuilla ja olla.

Cinematic Orchestran uusin Ma Fleur -levy (Desibeli.netin arvostelu) sopii tunnelmointiin.