Tämä on Janne Aukian blogi.
Fiilistelen arkea, taidetta ja tekniikkaa.

Kuutio

Helvetica-dokkari: nähty

9.4.2008 klo 9:51

Sain lainaksi Heliltä Helvetica-dokumentin. Oikein mainio, parhaat fonttimaakarit kommentoivat Helveticaa 80 minuutin ajan. Dokkarissa sivutaan myös yleisemmin graafisen suunnittelun filosofiaa, tosin melko kevyellä otteella. Pöydillä on Appleja ja hyllyt ovat järjestyksessä.

Sloveniassa oli hauskaa

8.4.2008 klo 14:48

Tämän vuoden reissu veljien kanssa tehtiin Sloveniaan. Pienessä maassa pääsi kätevästi autolla liikkumaan ja moottoritiet olivat hyvässä kunnossa. Maahan mahtuu germaanista vuoristomaisemaa ja välimeren ilmastoa.

UNESCO-suojellut Skocjanin luolat olivat erityisen vaikuttavia — 3 kilometriä luolastoa ja luolat parhaimmillaan niin valtavia, että niihin olisi mahtunut kokonainen ilmalaivue. Hetkittäin tuntui, kuin olisi ollut Indiana Jones -leffan kulisseissa.

Piran oli mukava pieni kylä välimeren rannassa jossa oli mainio pieni Max-hotelli.

Myös luolan suulle rakennettu Predjaman linna oli hieno ja näkemisen arvoinen.

Tulosten pisteyttäminen

8.4.2008 klo 12:52

Monissa palveluissa, esimerkiksi meidän sarjakuvageneraattorissa, käyttäjät voivat antaa pisteitä kohteille. Sarjakuvageneraattorissa kohteet ovat sarjakuvia, IMDB:ssä elokuvia ja muissa palveluissa esimerkiksi musiikkikappaleita tai kirjoja.

Palveluissa käyttäjälle voidaan näyttää lista kaikkein suosituimmista kohteista. Ongelmana kuitenkin pelkkää pisteiden keskiarvoa käytettäessä on, että tyypillisesti kärjessä on monia kohteita jotka ovat saaneet vain yhden arvostelun, kun taas kohteet joilla on monta arvostelua eivät juuri koskaan saa täyttä pistemäärää (esimerkiksi viittä tähteä).

Tämän pohjalta tulee mieleen, että pisteitä voisi painottaa siten, että kohteet, joilla on vähän arvosteluja, saavat pisteitä jotka ovat lähempänä kaikkien arvostelujen keskiarvoa, kun taas paljon arvostellut kohteet saavat pisteen joka on lähellä kohteelle annettujen pisteiden keskiarvoa. Tämän menettelyn voi perustella tilastomatemaattisesti bayeslaisella mallilla.

Tilastotieteilijä Andrew Gelman on kirjoittanut blogiinsa hyvän, tilastoteknisen intron aiheeseen. Ehkä hieman helpommin lähestyttäviä ovat The Brothin Bayesian Rating – how to implement a weighted rating system ja Life with Alacrityn Collective Choice: Rating Systems -artikkelit.

Menetelmä on sekä elegantti että helposti toteutettavissa, mikäs sen mukavampaa?

Verkkomalli verkossa

3.4.2008 klo 11:35

Saatiin vihdoinkin kirjoitettua kunnollinen artikkeli meidän verkonklusterointimenetelmästä. Artikkeli löytyy myös arXiv-preprint-tietokannasta: Component models for large networks. Nyt täytyy vain toivoa, että artikkeli hyväksytään julkaistavaksi!

Latomakonetta katsomassa

3.4.2008 klo 11:28

Käytiin Heino Pitkäsen vinkin innoittamana Päivälehden museossa Ludviginkadulla katsomassa Intertype-latomakonetta, joka vastaa hyvin pitkälti Linotypeä. Museossa on työnäytöksiä viikonloppuisin, joissa näytetään, miten latomakone ja painokoneet toimivat. Entiset Hesarin latojat kertovat innolla, kuinka ladonta aikanaan tapahtui. Intertype-latomakone on saatu toimimaan aivan vastikää ja sen ympärillä hääräsi innokkaita harrastajia ihmettelemässä, kokeilemassa ja muistelemassa miten laite toimikaan.

Ehdottomasti kiinnostava kokemus ja mikä parasta, sisäänpääsy museoon on ilmainen!

Työnäytösten ohjelma löytyy museon verkkosivuilta (Word-dokumentti). Näytökset ovat klo 12-14 (jota ei mainita verkkosivuilla).

Tulevien työnäytösten ajat:

12.–13.4. käsinladonta ja kohopaino
26.–27.4. metalli- ja paperitaitto sekä kohopaino
10.–11. 5. käsinladonta ja kohopaino
24.–25.5. metalli- ja paperitaitto sekä kohopaino

good buys on software pirodr! 666