Tämä on Janne Aukian blogi.
Fiilistelen arkea, taidetta ja tekniikkaa.

Kuutio

Reppu selkään ja matkaan

24.2.2009 klo 10:20

Työkaveri Petri lähti kahdeksan kuukauden maailmanympärimatkalle ja pitää matkallaan blogia. On kiinnostavaa kuulla miten noinkin pitkä reissu sujuu. Etelä-Amerikassa vastaan tuli paljon reissaajia joiden matka-aika oli yli puoli vuotta. Niihin verrattuna oma kahden kuukauden reissu oli pikavisiitti.

Itselläni pisin aika yksin matkustamista taisi olla pari viikkoa. Se jäi vahvasti mieleen ja oli kokemuksena hurja. Kun kännykän akku on loppu ja on tuhansien kilometrien päässä Suomesta, voi tuntea itsensä vapaaksi. Mutta toisaalta pelästyy myös sitä, kuinka helppoa olisi vain kadota ilman, että kukaan huomaisi mitään moneen päivään.

Meiltä jäävät reppureissut lähivuosina vähemmälle lapsen vuoksi — täytyy keksiä muita tapoja matkustaa. Voisi tehdä vaikka klassisen “autolla Eurooppaan”-reissun jonakin kesänä. Tai miksei tietysti lapsenkin kanssa voisi lähteä junamatkalle!

Julkisella kaupunkiin

17.2.2009 klo 10:28

Kuvasta näkee, kuinka pitkään eri pisteistä kestää tulla Stockan kellon alle. Kuvaa klikkaamalla pääsee isompaan versioon. Kiinnostavaa, kuinka nopeat matka-ajat kertyvät tiettyjen valtaväylien varrelle, kun taas niiden ulkopuolelta matka-ajat kasvavat nopeasti hyvin pitkiksi. Oranssi tarkoittaa alle 40 minuutin matka-aikaa, punaisen sävyt 40-50 minuuttia ja lilat/siniset yli 50 minuuttia.

Me tehtiin Annin kanssa vuonna 2004 koulukurssille ohjelma, joka hakee reittioppaasta matka-aikoja eri paikoista pääkaupunkiseudulla tiettyyn pisteeseen ja piirtää niistä kartan. Ylläoleva kuva syntyi, kun kaivoin viime viikolla koodin naftaliinista, ajoin uuden ajon ja siistin vähän svg-outputtia standardinomaisempaan muotoon. Kuvassa matka-ajat on piirretty Googlen karttadatan päälle.

Datan julkisuus

Sääli, että Reittiopas ei tarjoa julkista API:a, jonka päälle tämäntyyppisiä kyselyitä voisi tehdä. Sen avulla voisi tehdä mahtavia integraatioita, vaikkapa yhdistämällä matka-aikadatan Oikotie-palveluun.

Jenkeissä esimerkiksi on lainsäädäntö, jonka vuoksi julkishallinnon datasetit pitää tarjota monesti ilmaiseksi kaikille. Tämä tuo datan tehokkaaseen käyttöön. Briteissä on jo muutaman vuoden ajan lobattu avoimen datan puolesta.

Suomessakin pitäisi aloittaa kampanja datan vapauttamiseksi. Tämä vaatisi kyllä aika paljon vaivaa ennenkuin viesti menisi päättäjille perille. Tai sitten pitää vain odottaa, että Google toteuttaa Reittiopastoiminnallisuuden maps-palveluunsa.

Kartan väritystä voisi parantaa vielä, aika hieno esimerkki olisi vastaava visualisaatio Lontoossa.

Kartoista ja heat mapeistä lisää

Postaus alkuperäisestä ideasta vuodelta 2003.

Walkscore näyttää kartalla, kuinka kävelykelpoinen tietty alue on.

Heat mapien piirtäminen Flashilla.

Pari hyvää lautapeliä

10.2.2009 klo 16:40

Joulun jälkeen ollaan pelattu Annin kanssa — ja välillä muidenkin — kahta mainiota lautapeliä: Samurai ja Oregon. Molemmat pelit ovat nopeita ja helppoja oppia.

Näistä Oregon on hauska kevyt seurapeli, joka toimii myös kahdella pelaajalla, mutta on parhaimmillaan kolmella pelaajalla — neljällä emme ole sitä vielä päässeet kokeilemaan.

Samurai puolestaan toimii mainiosti myös kahdella pelaajalla, joka tekee siitä oikein mukavaa ajanvietettä vauvan nukuttamisen lomassa. Samurain kanssa aluksi tuntuu, että sitä ei ehkä jaksa pelata kovinkaan pitkään, mutta lopulta peli on kyllä säilyttänyt kiinnostavuutensa vielä ehkä viidentoista pelikerrankin jälkeen. Tässä mielessä peli muistuttaa aivan mainiota Attika-peliä.

Aikajanan tekeminen

8.2.2009 klo 18:33

Delicious-naapurustossa vastaan tuli Smart History, jossa maalaustaiteen klassikoita on järjestetty ajan mukaan. Tämän pohjalta tuli mieleen, että voisi tehdä verkkopalvelun, jossa käyttäjät saisivat tehdä itse omia aikajanoja haluamistaan aiheista ja haluamallaan tarkkuudella. Aikajanat voisi sitten visualisoida hienosti vaikkapa Flash/Flexillä.

Pikaisella vilkaisulla selvisi, että aikajanapalveluita on jo toteutettu. Googlettamalla löytyi kaksi palvelua tähän tarkoitukseen: Time toast ja Xtimeline. Kumpikaan näistä ei ole — tietenkään — yhtä näyttävä, kuin mitä olin ajatellut, mutta kiusallisesti ne ovat silti ihan kelpo inkarnaatioita aiheesta.

Lisäksi tuli vastaan MIT:lta lähtöisin oleva Simile-projekti (nykyään Google Code:n alla), jossa on toteutettu Ajax-pohjainen aikajanamoduuli.

Ideaa pitänee siis vielä ainakin tarkentaa, ennenkuin sitä alkaa toteuttaa.

good buys on software pirodr! 666