Arkistojen aartehia
19.10.2005 klo 20:18
Päätin käydä vähän bookmarkkeja läpi. Tässä kaikki, mitä löysin. Osaa olen varmaan sivunnut jo aikaisemmin, mutta onpahan nyt sitten vielä varjoina listattuna täälläkin.
Michael Larsenin tarina on kiinnostava, vaikken sen todenperäisyyttä tiedäkään. Kaveri keksi Press Your Luck-tietovisailun algoritmin ja voitti tukuittain rahaa. Lopulta häneltä ryöstettiin rahat, hän sekaantui laittomuuksiin ja kuoli keuhkosyöpään.
Theoworlds on kirjasto, jolla voi tehdä Habbohotel-tyylisiä isometrisiä webympäristöjä.
Henri Sivonen: How to Spot a Wannabe Web Standards Advocate olisi nykyistä kiinnostavampi, jos kaikissa kohdissa olisi kerrottu, miksi ne ovat wannabe-ajatuksia ja valistettu paremmilla mielipiteillä, tai linkeillä siitä, mistä sellaisia voisi löytää.
Damarisin alusvaatteet ovat aika seksikkäitä. Mutta miellyttääkö ne naista yhtä paljon kuin miehen silmää?
Rekaksois-keskustelussa kuvapankkeja listattuna. Näille on käyttöä esimerkiksi web-sivustoja kuvitettaessa, vaikkakin joskus samassa ajassa kuin etsii kuvapankista keskinkertaisen kuvan, voisi käydä itse ottamassa samantasoisen.
Here Come The Dragons on taideprojekti, joka generoi 3d-maisemia. En saanut sitä vielä toimimaan, pitää kokeilla joskus vaikkapa koululla.
Pocketmod on hieno, paperi-pohjainen pda:n korvaaja. Toteutus on nerokas, ja sitä voisi ehkä hyödyntää johonkin muihinkin käyttötarkoituksiin?
Six Figure Blogging kertoo, kuinka tienata bloggaamisella merkittäviä summia rahaa. Ei varmaan toimisi oikein Suomessa, tosin.
Damask Wallpapers: kukkakuvioita esimerkiksi web-sivujen taustoiksi, tosin ei kaupallisiin projekteihin.
Justcurio.us -sivuilla tuntemattomat vastaavat toistensa kysymyksiin.
Screenspire on web-sivustoinspiraatiota. Pääosa sivuista ei ole mitenkään mullistavia, mutta jotkut ihan jees.
Books every educated person should read.
A4 ja muut paperikoot kunnolla selitettynä.
Identity 2.0 -kalvoesitys on villi tyylillisesti ja sisällöltäänkin ihan kiinnostava.
100 merkittävintä matematiikan teoriaa.
Skrubu.netissä pienestä g-kirjaimesta.
Aihe: Sekalaista | 3 kommenttia
K ei C :)
Kommentti pni — 19.10.2005 @ 20:26
Korjattu :)
Kommentti Janne — 19.10.2005 @ 20:45
Kiitän ja kummarran.
Kommentti pni — 19.10.2005 @ 22:56